Kaikki tietävät, että liikunta sopivasti annosteltuna vaikuttaa positiivisesti kehoon ja on lääkettä kropalle. Liikunnan tuomiin hyötyihin voidaan laskea myös parempi mielen hyvinvointi.
Mistä sitten johtuu, että suurin osa meistä liikkuu kuitenkin ihan liian vähän?
Tähän kysymykseen lienee jokaisella ihan oma vastaus. Liikunnan hyödyllisyys on kuitenkin niin vakuuttavasti todistettu, että siksi on kuitenkin vaan parempi lähteä tekemään asioita, kun filosofoida ja selitellä liikaa. Kuten tiedämme "pisara on meren alku".
Toinen liikuntaa liittyvä tärkeä asia on se, että sitä ei voi varastoida. Fyysistä kuntoa täytyy ylläpitää jatkuvasti. Liikunnallisesti aktiivinen elämäntyyli aiheuttaa kuitenkin useimmiten positiivisen riippuvuuden eli kun pääset hyvään alkuun, niin lopulta et voi olla lähtemättä liikkeelle.
Vaikka liikunta on meille tärkeää, niin sen merkitystä laihduttamisessa yliarvioidaan helposti. Voit ajatella, että aiot syödä ja juoda kuten ennenkin, mutta laihdutat lisäämällä kalorinkulutusta eli liikuntaa. Aika harvoin tämä kuitenkin onnistuu. Laihtuaksesi sinun pitäisi kuluttaa enemmän kaloreita kuin mitä saat kaloreita. Jos liikut paljon, voit huomaamattasi syödä aikaisempaa enemmän, eikä laihtumista tällöin tietenkään tapahdu.
Kalorinkulutukseesi vaikuttaa pääasiassa kehosi lepoaineenvaihdunta ja liikunta. Koska lepoaineenvaihdunta toimii koko ajan eli 24 tuntia vuorokaudessa, sillä on suuri merkitys kalorinkulutuksessasi. Jos liikut säännöllisesti, voit jopa lisätä lepoaineenvaihduntaasi, varsinkin silloin kun onnistut kasvattamaan lisää lihasta.
Liikunnan merkitys laihduttamisessa perustuu kehon kalorinkulutuksen lisäämiseen. Eipä pidä kuitenkaan unohtaa myöskään, että liikunnan tuomat mielihyvän tunteet myös auttavat vastustamaan ruoan "mässyttämistä" ja lohtusyömistä.
Mitä pitempään liikuntasi kestää tai mitä ripeämpää se on, niin sitä enemmän kaloreita kuluu. Hyviä kalorinkuluttajia ovat hiihto, ylämäkikävely, porrasaskellus ja soutu. Muistathan myös, että ripeä sauvakävely päihittää tavallisen kävelyn kalorinkulutuksessa. Jumpassa voit lisätä kalorinkulutusta tehokkailla vartalo- ja käsiliikkeillä. Jos sinulla on reilusti ylipainoa, niin valitse vähemmän niveliä kuormittavia lajeja, kuten pyöräily tai uinti.